(Nuori Zacharias Topelius on opin saunassa autuaassa. Maisteri J.L. Runeberg tenttaa häntä ankarasti.)

Topelius: Öö... Seneca Nuorempi oli stoalainen filosofi. Hän kirjoitti myös näytelmiä.

Runeberg: Hyvä! Entä Seneca Vanhempi?

Topelius: Öö...

Runeberg: Ei käy päinsä, ei käy sitten ollenkaan. Mitä tämä tällainen on. Sormet pöydälle!

(Topelius laittaa alistuneesti sormet pulpetille. Runeberg hutkii niitä napakalla vitsallaan.)

Runeberg: Kestä se kuin mies!

Topelius: Kyllä herra maisteri.

Runeberg: Alahan luetella muita stoalaisia filosofeja, kun kerran niistä tiedät!

(Topelius luettelee ahkerasti:)

• Antipatros Tarsoslainen
• Antipatros Tyroslainen (nuorempi)
• Antipatros Tyroslainen (vanhempi)
• Apollodoros Seleukeialainen
• Ariston Khioslainen
• Arulenus Rusticus
• Athenodoros Kananalainen
• Athenodoros Kordylion
• Attalus
• Barea Soranus
• Publius Clodius Thrasea Paetus
• Lucius Annaeus Cornutus
• Dardanos Ateenalainen
• Diodotos
• Diogenes Babylonialainen
• Dionysios Herakleialainen
• Publius Egnatius Celer
• Epiktetos
• Eufrates
• Geminos
• Hekaton
• Helvidius Priscus
• Herillos
• Hierokles
• Junius Rusticus
• Khrysippos
• Kleanthes
• Marcus Aurelius
• Mnesarkhos Ateenalainen
• Musonius Rufus
• Panaitios
• Persaios
• Polemon Ilionlainen
• Poseidonios
• Rubellius Plautus
• Sekstos Khaironeialainen
• Seneca Nuorempi
• Sfairos
• Zenon Kitionilainen
• Zenon Tarsoslainen

Topelius: Enkös jo vain tiennyt sentään aika hyvin, herra maisteri Runeberg?

Runeberg: Paukapää! Läskiaivo! Turvenuija! Senkin pikku paskahousu! Unohdit Krates Malloslaisen, mitä pahaa se jalo ja hieno antiikin kaunis mies on sinulle tehnyt?! Mikä sinä luulet olevasi! Luuletko että minun kärsivällisyyteni venyy loputtomiin?! (raivosta yhtäkkiä sinertäväkasvoinen Runeberg lyö nuorta Topeliusta nyrkillä kasvoihin.)

Topelius: Ooh! Armoa, herra maisteri!

(Runeberg ottaa Topeliusta rinnuksista ja viskaa tämän lattialle. Topelius pidättelee itkua ja paiskautuu pitkin lattioita. Runebergin vimma saavuttaa hypomaanisen sadismin.)

Runeberg: Aaaah! Luulitko että laulusi ja tanssisi ja taikauskosi auttaisi sinua, Sakari? Minä olen Kolmas Ilmestys! Minä olen jonka Jumala on valinnut! Minä olen Kolmas Ilmestys! Minä olen Kolmas Ilmestys! Sanoinhan että söisin sinut! Sanoinhan että söisin sinut suihini! 

(Runeberg jahtaa pakoon hengenhädässä konttaavaa Topeliusta ja ahdistaa hänet lopulta nurkkaan. Sitten hän hakkaa Topeliuksen kalloa kartulla kerran[THUNK], jolloin jo Sakarin taju lähtee, toisen[(THUNK] ja kolmannenkin[KRÄK], jolloin kallo aukeaa, ja vielä kerran hän lyö [MÄTS]... sitten hän vihdoin malttaa hengästyneenä lopettaa.)

Runeberg: Huh huh...

(Elias Lönnrot on saapunut paikalle tavallistakin suuremman melun johdosta.)

Lönnrot: Onkos kaikki kunnossa?

Runeberg: Joo, olen valmis!

(Jostain alkaa soida Brahmsin Viulukonsertto  D-duurissa Op.77 "Vivace Non Troppo". Topeliuksen aivoja valuu lattialle ja Lönnrot rientää häntä paikkaamaan. Tällä tavalla Topeliuksesta kasvoi kansakuntamme kivijalka ja suuri sivistäjä.)

(James Joyce, Ernest Hemingway, F. Scott Fitzgerald ja Pablo Picasso istuvat ryyppäämässä suurmiesten vakiopöydässä Kaivohuoneella.)

Picasso: Arse! Arse! Arse!

Joyce: What a lacklustre impendment has been rendered anew down the yandor. Say, are we by rue Jacob again?

Hemingway: Don't talk like a fool! We have miles upon miles between ourselves and Paris.

Fitzgerald: My Gulliver is too small.

Hemingway: Nonsense! Cheer up.

Fitzgerald: It by the damnedest is too small!

Hemingway: Zelda's just winding you up again.

Fitzgerald: What do you know, you pompous ass?

Hemingway: Well. Shall we duke it out like the distinguished gentlemen we are?

Picasso: I must interfere. Scott must get introduced to a proper mistress. Not Finnish, the girls here are too prude. But a debauched decadent Russian cunt!

Fitzgerald: That might very well be the only plausible solution.

Joyce: Attention-hough! Look out the window. Praytell, is that not the famous composer Jean Sibelius fermenting the already rich soil?

Fitzgerald: By Jove, old sport, it most certainly is!

Hemingway: No doubt about it, J.J.!

Fitzgerald: What a noble, titanic, Gargantuan Gulliver.

Joyce: You ought to see Snellman...

Picasso: I must paint that vision!

(Vihainen Eugen Schauman lähestyy seuruetta.)

Schauman: Get the FUCK out of here you fucking shits! Perkele.

(Kalottipäinen Jaakko Kolmonen valmistelee näytösluonteista ruokajuhlaa tietymättömillä metsämailla. Väki on kerääntynyt hirven ruhon ympärille. Jaakko on teurashommissa.)

Jaakko Kolmonen: Katsokaa nyt, metsästäjät ovat tästä ruhosta vieneet sen minkä nyt yleensä vievät, eli fileet ja paistit lähinnä. Näin paljon hyvää lihaa jäljellä. On laskettu, että joka vuosi ainakin miljoona tonnia hirvenlihaa mätänee Suomen metsiin.

Pentti Linkola: On toki oikein, että kantaa silti harvennetaan, sitä ei sovi jättää tekemättä vaikka kaikki liha jäisi biomassaksi muiden suihin.

Kolmonen: Totta tuokin, mutta samalla vaivalla voisimme aivan hyvin saada paljon maistuvaa ja terveellistä ruokaa vaikka sitten kansakuntamme vähäosaisille, kun lamakin on tosiasia.

Linkola: Nälänhätä on sittenkin julma tapa hallita populaatiota.

Kolmonen: Sitähän minäkin. Näettepä vielä, että tästä saamme juhla-aterian. Menkääpä tuonne salolle pöytään istuskelemaan niin minä veistelen ja valmistelen täällä sillä aikaa kystä kyllin!

(Väki odottaa pöydässä kun Jaakko Kolmonen antaa sillä aikaa lihakirveen laulaa, nuotion rätistä ja vihelteleekin hän työn touhussa. Pian Jaakko tuokin jo ensimmäisiä antimia pöytään.)

Jaakko Kolmonen: Täällä on hirven sydäntä, keuhkoa, maksaa, roipetta ja kivestä. Jo on kumma jos ei maistu! Aloita, sinä Pentti, vaikka sydämestä ja antakaa tarjottimen kiertää.

Pentti Linkola: Ensiluokkaista lihaa.

Esko Valtaoja: Keuhko on maukasta, tuo mieleen jotain lapsuudesta!

Kata Kärkkäinen: Näin maukkaita kiveksiä ei ole ollut suussani miesmuistiin!

Panu Rajala: Tie miehen sydämeen käy kivesten kautta...

Kolmonen: Siinä näette! Nyt on hirvi vasta putsattu viimeiseen tippaan ja kaikki hyödynnetty. Kyllä minä sentään osaan hirvaasta hyödyn ottaa! Otapa sinä Panu tästä vielä erikoislääkettä, porasin hirvensarvesta varmasti tepsivää potenssilääkettä.

Kärkkäinen: Heh hih hee hii!

Panu: Kiitos! Kohta mylvin kuin hirvisonni.

Valtaoja: Jos kerran poronsarvi toimii niin miksei hirvenkin!

(Jaakko Kolmonen palaa myhäillen hirvenraatonsa ääreen ja löytää sieltä suureksi hämmästyksekseen kalottipäisen Elias Lönnrotin keppiinsä nojailemassa ja voivottelemassa.)

Lönnrot: Voi-voi, kun Luojan antimia tällä tavoin halveksitaan! Parhaat osat jätetty sääherran armoille ja suden suuhun. Onneksi osuin paikalle!

Kolmonen: Kuka te olette?

Lönnrot: Huh, kun säikäytitte! Teidänkö haaskanne tämä on? Komean hirven olette kaataneet!

Kolmonen: No enhän minä sitä varsinaisesti kaatanut, mutta ruokaa olen siitä valmistanut. Nyt voi tosiaan sanoa että olemme ottaneet siitä haluamamme...

Lönnrot: Nytkö jo? Hyvä on, mutta tsk-tsk, olette varmaan uusrikasta väkeä kun jätätte näin paljon käyttämättä. Näistä luista minä teen soppaa ja vuolen lusikoita ja soittimia... sarvet olette sentään vieneet, hyvä että tuli käyttöön. Mutta täällähän on vielä nahkaa, josta tehdä vaatteita!

Kolmonen: No on kait siinä...

Lönnrot: Ette siis pahastu jos sullon nämä "ylijäämät" reppuuni?

Kolmonen: Ööö. Ottaa siitä vaan minkä haluaa!

Lönnrot: Ettepä ole tainneet tietää että hirvelläkin on kivipiira, tässä näin. Ja näistä suolista joku kylän naisista leipoo vielä oivallisen piiraan. Ette taida osata käyttää ihan kaikkia ruokatarpeita?

Kolmonen: Älkäähän nyt! Olen minä sentään syönyt peräsuoltakin!

Lönnrot: Jaa... jokaisella on mieltymyksensä, heh heh. Se vasta herkkua on. No niin. Mutta tässähän on vieressä iso kasa hirven kuollessaan päästämää lantaa. Kristillisten katumusharjoitusten yhteydessä on syytä pistää suu täyteen hirvenpaskaa. On siitäkin ravintoa, kunhan vatsa vain on tottunut. Ja suomalaisen vatsahan on nälkävuosien ja muiden koettelemusten kautta tottunut. Lapioinpa reppuuni tätä tuoretta paskaa aimo läjän.

Kolmonen: Niinkö...

Lönnrot: Nyt on jo reppu täynnä. Hei sitten, tuhlari! Kjeh kjeh. Kiitos kuukauden ruokavarastoista! Minäpä palaan tupaani.

Kolmonen: Jopas nyt jotain.

(Pitopöydässä potenssilääkkeestä ja viinistä humaltunut Panu Rajala aiheuttaa estottomasti pahennusta.)

(Elias Lönnrot kohtaa A. Oksasen ja Aleksis Kiven tietymättömillä korpimailla. Kaikki ovat suksilla.)

Aleksis Kivi: Kas, sehän on tulevan kansalliseepoksemme kirjoittaja. Päivää, Ellu-kalu!

Elias Lönnrot: Päivää - mikä yllätys! Minä se olin vaan sienessä.

A. Oksanen: Doktor Lönnrot, otaksun. Sienessäkö? Miten se on mahdollista, keskellä talvia ja lumihi maassa?

Kivi: Hah! Sinä et sittenkään tunne kaikkea korpikansan tapoja ja taitoja, Oksanen!

A. Oksanen: Mitä se tahtoo sanoa?

Elias Lönnrot: Se sanoo, että minä olen sienessä, sano, sienikävelyllä. Söin aiemmin kavalaseitikkejä ja nyt  minä kävelen unimaailmassa, toisella puolella.

August Ahlqvist/Oksanen: Ai niin. Hyvinhän se menee. (...)

Lönnrot: Mitäs teille noin muuten kuuluu?

Kivi: Elämä ei nyt ole kaltoin kohdellut kärsimyksillä.

Lönnrot: Sepä mainiota.

Oksanen: Minä taas juon nyt viinaa. (nappaa moukkupullostaan aimo ryypyn)

Lönnrot: Aamen, ja hyvin tehköön!

Kivi: Aamen. Minusta ja Oksasesta tulikin toverit. Keitin hänelle helmikuussa kuutiollisen pontikkaa.

Lönnrot: Sepä mainiota kuulla. Kuutiollinen, se on velimiehen annos!

A.Oksanen: Kuule, höärhngää, minä olen nykyjään viinamäen mies! Ja tuo, me kaksi olemme katsos ryyppyveljiä, melkein kaksoset.

Kivi: Höärhngää! (kiertää suksisauvansa sompan irti ja ottaa sauvasta aimo huikan.) Etkös Eliaskin liittyisi meihin?

A. Oksanen: Eikös ole - höärhngää!- tohtori tuo Lönnrot raittiuslääkäreitä, kuten onkin hyvä ja toti?

Kivi: Uskotko itsekään moista? Höpönpöpönpöppöö.

Elias Lönnrot: Kuulun toki iloiseen raittiusseuraan, mutta se sallii kristillisen ryypyn tasan klo 12. Ja auringon asennosta päätellen seuraavan klo 14, koska pohjolan aamu on pitkä. Hetki on käsillä, ei aina edes valitettavasti tiedä milloin. Riemuiten silti ryypyn riistän jos suolimulkku tunkea alkoo, ja oluta ja viiniä saa ottaa toki niin kuin minäkin...

Aleksis Kivi: (halaa karhunotteella Lönnrotia) Nyt sinä ystävä! Puhut totuutta! Onko sinulla sitä denaturoitua spriitä?

Lönnrot: On sitä tässä hevoselle putelissa, mutta älkää käyttäkö väärin.

A.Kivi: Emme me toki, vanha ystävä! (nappaa pullon, kiertää korkin auki, ottaa spriitä ja välillä ottaa lantringiksi lumen suloista maata.) Höärhngää!

Ahlqvist: Hevoslääkettä? Onkohan tuo nyt aivan oikein?

Lönnrot: Se on itse asiassa tavallista vahvempaa laudanumia. Hiljaa homo! Tohtori määrää.

Ahlqvist: Niin no joo. Höärhngää!

A.Kivi: Otahan sinäkin vastineeksi tuosta! (tarjoaa suksisauvaansa Lönnrotille)

Lönnrot: Tämäpä innovatiivinen varasto. Sehän on hyvin käytännöllinen erämiehelle.

Kivi: Vanha siuntiolainen perinne, oikea kansantraditio!

Lönnrot: Ilmankos. (ryyps ryyps gnäh ah) Riemuiten sulta ryypyn riistin! Nyt kun kaikki on osuvassa ahterissa, emmekö tulisi kotiimme? Minä kutsun teidät molemmat kotiimme.

A.Kivi: No johan nyt on! Kiitos, kiitos! Höärhngää!

A. Oksanen: Kiitos, kiitos! Höärhngää!

Lönnrot: Kiitos, kiitos! Hiihtäkäämme. Oivallisilla suomalaisilla hikilaudoillamme olemme perillä jo huomenaamulla!

Kivi: Ja sauva kiertämään! Sen avulla olemme perillä jo huomenillalla!

Oksanen: Otanpa tuosta.

(Suurmiehet hiihtävät lopulta reippahasti ja kansallismielisesti Lönnrotin pihaan, siihen Sammatin tupasen etehen.)

Lönnrot: Tulkaatten armaaseen kotihini, jossa lapseni syntyivät, kasvoivat ja kuolivat!

Aleksis Kivi: Älä nyt puhu paskaa, eivät ne täällä syntyneet. Kuinka monta lasta sinulla oikeastaan on?

Lönnrot: Yksi enää jäljellä. Kummaa puhetta taloontunkeutujalta.

Aleksis Kivi: Mitä röyhkeää paskavittua, kusi kusi sperma oksennus, höärhngää! Taloontunkeutuminen? Oletko taas kuunnellut Snellmania ja sen lakiehdotuksia?

A. Oksanen: Nyt meidän on painittava Kivi maahan.

(Elias Lönnrot ja August Ahlqvist painivat Aleksis Kiven maahan.)

A. Kivi: Jo nyt on ruttosaatana! Ha ha haa! Nauran teitä, nauran, koska olette matoja!

Lönnrot: Hiljaa.

A. Kivi: Hyvä on.

(Eino Leino saapuu paikalle. Suksilla.)

Eino Leino: Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun veri on tuoreena maassa! Pitkin metsiä ryskytellä, kotona hevoinen haassa. Päivää, päivää! Katsokaa, minä toin teille kettua ja kiliä. ...mutta mitäs nyt?

Lönnrot: Me löimme painia. Mutta sinäpä olet aikamoinen yllätys näillä main.

A. Oksanen: Älä sinä taatto puhu paskaa, minä osasin odottaa tätä koko ajan.

Lönnrot: Häh?

A. Oksanen: Jo eilen me Leinon kanssa olimme kestikievarissa ja joimme sahtia. Sen jälkeen hyökkäsimme suksille ja kiersimme soita ja mantuja.

Lönnrot: Häh!

Eino Leino: Ottakaahan tästä kystä kyllin, minulla on karjalanpaistia. Olen kerännyt runoja koko syksyn ja maha vaan kasvaa näillä ystävällisillä seuduilla!

Lönnrot: Eihän puhuta enää paskaa, vaan menkäämme sisään. Meilläpäin osataan laittaa ketusta piirakkaa. Mutta mistä tuon kilin sait?

Eino Leino: Kell' apajat on, se apajat kätkeköön. Kaipa tuo Aleksis Kivikin tuosta jossain vaiheessa virkoaa.

Aleksis Kivi: MINÄ ELÄN! (tekee innoissaan lumienkeleitä)

Lönnrot: No niin. Menkäämme sisään.

Eino Leino: Kiitos suuri. Voitte sitten kuunnella helkavirsiäni.

Kivi: Kuulkaa ensin. Check this out! Me olemme täällä Oksasen kanssa oikeasti siksi, että nyt on tasan vuosi siitä kun Elias sai Kalevaleen valmiiksi.

Lönnrot: Onko? Häh?

Leino: Sehän on juhlan aihe! Miksette eilen mitään puhuneet?

Oksanen: Tiesimme että yhytämme sinut kuitenkin.

Leino: Antaisitte nyt viinaa.

Lönnrot: Otahan tuosta.

Kivi: Vaikka toivoimme ettemme... Elias, nythän on sinun nimipäiväsi!

Lönnrot: Mutta eihän Suomessa edes ole vielä nimipäiviä.

Kivi: Myös Snellman kävi täällä viime vuonna, muistatkos?

Lönnrot: Se hundsfotti!

Kivi: Aivan. Helsingin Yliopisto on nyt luonut nimipäivät Suomelle, ja tänään on Eliaksen päivä!

Oksanen: Doktor Lönnrot on nyt tosi ja armas juhlakalu!

Lönnrot: Ettette vaan vedä minua jykkelistä? Lemmenluirua laskettelette,herkkujerkkua vedätätte.

Leino: Minä vahvistan näiden kertomuksen! Se oli uroteko vailla vertaa.

Lönnrot: No - kai se sitten on uskottava. Nyt sisään, juhlimaan!

Oksanen: Mieli virkeäksi!

Leino: Pötyä pöytään!

Kivi: Surut pois!

Leino: Mutta ei tässä vielä kaikki. (viheltää)

(Aino Kallas saapuu metsänsiimeksestä alasti harmahalla sudella ratsastaen!)

Leino: Terve, oi sudenmorsian!

Aino: Päivää, oi suurmiehet. Tämä tässä on Amarok.

Amarok: Hauska tutustua.

Oksanen: Mitä helevettiä?

Leino: Aino on muinaisjumalten tulkki ja pohjolan luminymffi!

Kivi: Terve, oi hukka pedonsukuinen.

Amarok: Moi.

Lönnrot: Kaikki messiin vaan!

(Suurmiehet astelevat savupirttiin, jonka porstuassa odottaa itse Hittavainen, muinainen jänisjumala.)

Hittavainen: Päivää. (katsoo kelloaan) En kai ole myöhässä?

Lönnrot: Et suinkaan! Näette kai tekin tuon?

Kivi: Totisesti!

Hittavainen: Ethän hukka mua haukata koita?

Amarok: Olen kasvissyöjä.

Hittavainen: Minulle sopisi sitten poijaat uhrata.

Kivi: Mikä maistuisi?

Hittavainen: Onks porkkanoit?

Kivi: No ei, mutta kävisikö tällainen maukas nakkimakkara Leipzigistä?

Hittavainen: Pistäpä tänne. (Hittavainen järsii jänismaisesti nakkia hyvällä ruokahalulla.)

Amarok: Minullekin sopii vielä uhrata.

Kivi: Nakkimehua kaikille!

Amarok: Lups.

(Nurkissa rätisee virvatuli, pallosalama ja alkulataus. Ja illalla pidettiin Pohjolan pidot.)

(Siwan hyllyjä tutkailee murheisin katsannoin mies vanhoissa, hienoissa vaatteissa. Hänen Melancholinen otsansa on kurtussa, kasvojen karvoitus ruokkoamaton. Kädessään hänellä on tyhjä tuohikori, muiden katseita hän välttelee omissa ajatuksissaan. Häntä puhuttelee kuitenkin ennakkoluulottomasti muuan Silja Sillanpää, työntäen lastaan vaunuissa. Jokin miehessä on herättänyt hänen huomionsa, kiinnostuksensa ja myötämielisyytensä.)

Silja Sillanpää: Anteeksi herra mikä hätänä, ettekö löydä etsimäänne?

Aleksis Kivi: Voi onnetonta hyvä sorea neiti, kuulkaas! Oikeaan osuitte, jo sen taitaa näkeä minusta päällepäin!

Sillanpää: Näin pienessä kaupassa on aika pieni valikoima!

Kivi: Voi, eihän puodin koossa vikaa ole; johan on pirtissä kokoa ja näköä ja valoa niin että kaikkea täältä luulisi löytävän; ja kaikkea maan ja taivaan väliltä mistä en olisi kenties uneksiakaan osannut, täällä todellakin on, mutta ei sitä mitä tekisi mieli! Hävetäkö pitäisi itseäni, ja kenties hölmönmerkki otsaan maalata?

Sillanpää: Nooh, monesta taitaa tuntua samalta tänä yltäkylläisyyden ja runsaudenpulan aikana... Näytätte jotenkin tutulta, ettemme olisi tavanneet Hämeenkyrön teatterijuhlissa?

Kivi: Minä en sellaisissa ole suurestikaan viihtynyt.

Sillanpää: Saanko kuitenkin udella mitä etsitte?

Kivi: Tuolla hyllyissä, tuolla näettekö! Tuolla näkyy kyllä olevan Porvoon mitalla sellaista jaloa juomaa mitä minä etsin. Mutta kaikki nuo putelit minulle ovat kovin outoja ja peljoittavia: ja kuinka voi kaljaa ja olutta tuollaisissa törpöissä sitten myydä? Pelkään, etten perinteikästä ja aitoa talon kaljaa, jollaista sitä uhkeana ja torpan poikana onnellisena siemailin, täältä laisin löydä!

Sillanpää: Tässä kaupassa on itse asiassa aika hyvä olutvalikoima... tsekkiläisiä ja saksalaisiakin on noin paljon!

Kivi: Ahaa... jo vain olen kaduilla kuullut niin monta kieltä, että tottahan veikkoset ovat asiakseen ottaneet näillä Härmän mannuillakin omansalaista oluttakin panna! Jo vain minussa povi rohkaistuu ja luulen, ettei noista myrkyty vallan mistään... Kuulkaa te jalo fröökynä, ettekö voisi minulle vanhalle nutipäälle ja hulttiolle neuvoa ja suositella, mikä näistä maistuu oikealle Pellervolle!

Sillanpää: Öh... suosittelen tuota Staropramenia, kannattaa ainakin kokeilla.

Kivi: Siunausta teille ja jälkikasvullenne! Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu! Nähdään vielä siellä Hämeenkyrön teatterijuhlissa joskus! (repii kassiinsa 20 pulloa Staropramenia ja vaeltaa epähuomiossa ulos maksamatta, mutta niin luontevasti ettei kukaan edes huomaa asiaa.)

Sillanpää: Olikohan se huru-ukko vai mikä sittenkään... tutulta se näytti. Noh noh rääpäleiseni! Matka jatkuu!