Leino: Katsokaapa näitä maisemia. Tämä on Italia, rakkat ystävät, Italia! Minä aion suomentaa Danten Divina Commedian, siitä on tuleva suomalaisen käännöskirjallisuuden merkkiteos.
Snellman: Mikä Italia tämä on? Mehän olemme Nurmijärvellä! Sinä olet pelkkä tuhnuttava läski!
Runeberg: Äitisi on paska myös.
Snellman: (Tökkää Runebergia kylkeen.) Pidä nyt jumalauta pienempää suuta!
Leino: Vaiti miehet, te synkeyden lapsoset pienet, minä olen individuaali ja boheemi nero, ja minä teen mitä minä lystään!
(Leino riisuu housunsa ja kusee Snellmanin, Runebergin ja Topeliuksen kengille.)
Leino: Maistakaapa kultaista suihkua!
Topelius: Mitä helvettiä sinä minun kengilleni kuset! En minä ole sinun äitiäsi raiskannut!
Leino: Raiskannut? Mistä sinä puhut?
Topelius: Tarkoitan... tuota... köh köh... että... niin, eihän toki sinun äitiäsi... niin jalosukuinen nainen, oikea maalaisemäntä, ja mehän olemme sitä paitsi suurmiehä ja näin ollen...
Leino: HILJAA!!! Tahdotko sanoa, että Johan Vilhelm ja Johan Ludvig ovat vehtailleet äitini kanssa?
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Ne olivatkin kunnon sessiot!
Leino: Voi kuikan kyynel, mi hämäryys sieluni ympär kuin syksy-iltanen auotil maall!
Runeberg: Tuo kuulosti vähän ystävämme Aleksin niin sanotulta taiteelta.
Leino: Ole hiljaa! Eikö sinulle mikään riitä? Eikö riettaudellasi ole mitään rajaa? Onko tämä maailma luotu vain palvelemaan sinun intohimojasi? Oi sinä kurja, sinä raatoja syövä paska! Eliaksenkin menit syömään tuon kanssa! (Osoittaa Topeliusta.) Elias sitä paitsi eli vielä, kun te hänet söitte! Mistä me nyt saamme kansalliseepoksen! Se on nimittäin varma, että minä en lähde Karjalan metsiin päätäni mäntyyn hakkaamaan, olkoot lauluapajat millaiset tahansa!
Runebeg: Älä nyt ota sitä noin raskaasti.
Leino: Olet oikeassa. (Ottaa taskustaan pullon ja hörppää.) Pannaanko pullo kiertämään?
Runeberg: Pannaan! (Riisuu housunsa ja lähestyy Leinoa vehjas ojossa.)
Leino: Pois, pois, senkin saastainen rietastelija! Roima rivoutesi saa minut voimaan pahoin! Tarkoitin pulloa, pulloa, hyvä mies, pullo pannaan kiertämään!
Runeberg: Pulloa! Se onkin minulle uutta! (Sieppaa pullon Leinon kädestä ja työntää vehkeensä pulloon.) Tämä on ahdas! Ahtaampi kuin äitisi perärööri!
Leino: Jumal'armahda!
Runeberg: (Kiskaisee veltostuneen vehkeensä pullosta.) No niin! Tässä olisi nyt tätä mikstuuraa! (Hörppää pullosta.) Elämän eliksiiriä, suoraan kuolemattomuuden lähteestä!
Snellman: Hähähää, vanha kettu! Annahan tänne se pullo! (Hörppää myös.)
Leino: Mikä sinuunkin on mennyt, Johan Vilhelm? Ennen aikaan sinä olit kunnon veikko, järjestelit Suomen maan asioita, sinun ansiostasi saimme oman rahan ja suomenkielestä virallisen kielen. Jos et olisi antanut tuon hirviön (Osoittaa Runebergia.) vietellä itseäsi kaikkiin saastaisiin synteihinsä, olisimme voineet joskus saada itsenäisyydenkin. Mutta nyt ei enää ole mitään toivoa.
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Maistakaapa lainehtivaa ripulia! (Riisuu housunsa, pyllistää kohti ystäviään ja turauttaa parinkymmenen litran lastin ehtaa tavaraa Leinon, Snellmanin ja Topeliuksen kasvoille.) HÅ HÅ HÅÅ!
Leino: Mieshän on aivan holtiton! (Istuu maahan ja painaa päänsä polvien väliin.)
Runeberg: (Kierii maassa ja suihkuttaa ripulia joka puolelle.) HÅ HÅ HÅÅ!!!
Snellman: Olet sinä aika kettu, Johan Ludvig! (Pyyhkii hihansuulla ripulia kasvoiltaan.)
Topelius: Katsokaapa kuka tuolta tulee, oi arvoisat suurmiestoverit!
Runeberg: Kautta kruunun ja keisarin, sehän on ystävämme Aleksis; eikä ihme, olemmehan me hänen kotiseutuvillaan.
Topelius: Näettekö, hän kantaa jotakuta selässään.
Runeberg: Kappas kehveliä! Sehän on Eliaksen raato!
Snellman: Ettekö te siis syöneetkään häntä?
Runeberg: Söimme vain hänen sisäelimensä. Raadon hautasimme.
Snellman: Hä hä hää.. olet sinä aika kettu, aika kettu!
Aleksis: Mitäs mun korviini kantautuu, ja nenääni myös! (Heittää Elias Lönnrotin raadon maahan.) Tässä sitä nyt olisi suurmiehen raatoa! Täällä on näemmä orgiat jo aloitettu, ainakin olette jo tahrineet itsenne. No, kai minä vielä ehdin mukaan. Minä tämän Eliaksen kaivon ylös, kun ajattelin, että eihän hyvää raatoa kannata hukkaan heittää. Tästä on kuulkaas vielä paljon iloa.
Topelius: Niin, ehkä sinulle, me muut emme ole nekrofiilejä!
Aleksis: Noinko on?
Topelius: Noin on. Minä syön raatoja ja raiskaan lapsia, toisinaan pukeudun naiseksi ja otan vastaan Pietarin upseerikerhon lemmen, mutta kuolleiden kanssa en vehtaa!
Snellman: Enkä minä liioin! Saatan kyllä kiduttaa ja tappaa viattomia teinityttöjä ja maatyömiehiä, mutta en kuuna kullan valkeana sekaantuisi raatoihin, korkeintaan voisin paloitella ja silpoa niitä!
Runeberg: Jo maar minulle kelpaa raadot ja muutkin reiät!
Leino: Oletteko te kaikki tulleet hulluiksi! Kuunnelkaa nyt itseänne, hyvät miehet! Me olemme ihmisiä, Luojan luomia, emme mitään metsäläisiä tai petoja!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Kuunnelkaa nyt tuota moralistia! Herää todellisuuteen, Leino, sinun asenteesi on 1700-luvulta! No niin, toverit, tehkäämme mitä on tehtävä!
(Snellman, Runeberg, Kivi ja Topelius käyvät Elias Lönnrotin raadon kimppuun, kukin toteuttaa omaa intohimoaan: Kivi sodomoi, Topelius syö, Runeberg sekä sodomoi että syö, ja Snellman silpoo. Leino lähtee kauhistuneena pois. Hän harhailee päivän Nurmijärven sankoissa metsissä ja kyselee mielessään: "Miksi Jumala sallii? Miksi Jumala sallii?" Illan tullen hän kiipeää kukkulalle. Sieltä hän murhemielin katselee alas synkkään pimeyteen, lohduttomaan yöhön, joka lempeästi verhoaa isänmaan äidinkasvot, eikä hän enää jaksa uskoa Suomen tulevaisuuteen. Jostain kaukaa kuuluu Runebergin eläimellinen mylvintä.)