(Aleksis Kivi ja Eino Leino kävelevät kaksistaan Nurmijärven metsissä. Kivi kantaa mukanaa köyttä.)
Kivi: Mi ikävyys, mi hämäryys sieluni ympär kuin syksy-iltanen autiol maall?
Leino: Enpä tiedä.
Kivi: Turha vaiva täällä, turha onpi taistelo ja kaikkisuus maailman, turha!
Leino: Olet oikeassa.
Kivi: Minä tapan itseni!
Leino Teepä se, senkin huora!
Kivi: Sen teen!
(Kivi kiipeää puun oksalle. Hän tekee köyteen hirttosilmukan ja pujottaa sen kaulaansa. Sitten hän sitoo köyden toisen pään puunrunkoon.)
Kivi: No niin! Nyt sitä mennään!
Leino: Anna mennä vaan! Ei tuollaista runkkaria kukaan jää kaipaamaan!
Kivi: Hyvästi, jääkää hyvästi, maailman ilot ja surut! (Hyppää.) Urggggghh.. grööhh...
(Runeberg ilmestyy paikalle.)
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! Katsos poikaa! (Ottaa maasta kepin ja alkaa sillä tökkiä Kiveä.) HÅ HÅ HÅÅ! Vielä sätkii, mokoma äpärä!
Kivi: ...ggggggghhhhh...
Runeberg: Kuules tuota!
Kivi: ....mmmmggggnnnnnrrrrprrröööööh...
Runberg: HÅ HÅ HÅÅ!!!!!!!!!!!!!!
(Kiveltä valahtaa ripulit housuihin.)
Runeberg: HÅÅÅHÅHÅHÅHÅHÅHÅHÅÅHÅHÅÅ
Kivi: ...
Runeberg: Nyt se kuoli. Mennään me poijaat ryyppäämään!
Leino: Jo vain, armas veikkoseni!
(Leino ja Runeberg lähtevät pois.)