(Nuoripari Janne & Aino kävelevät kaivopuistossa.)
Aino Sibelius: Voi, mikä loistelias päivä, ilmahan on kuin sinfonia, linnunlaulua täynnä! Sinfonia!
(Metsissä juokseva sekopäinen Aleksis Kivi rääkäisee hirvittävästi.)
Jean Sibelius: Ja siinä olikin sitten kriitikko.
(Kolme rähjäistä rosvoa lähestyy Janne & Ainoa.)
Rosvo: Rahat tai henki!
Aino: Kiitos, me säilytämme molempia itse.
Hampuusi: Yritätkö olla nokkela?
Ryökäle: Hei, likka! Haluatko kyrpää?
Aino: Ömm...? juu, kernaasti! Olenkin perso makean perään!
(Rosvot hämmentyvät)
Jean: Nämä rosvot ovat tosissaan. Astu sivulle, Aino, niin minä hoidan tämän roskaväen!
(Alkaa väkivaltainen käsirysy, ja Jean Sibelius on pahasti häviämässä. Polkua pitkin karauttaa kuitenkin paikalle kukapa muukaan kuin Carl Gustaf Emil Mannerheim ratsunsa selässä!)
Mannerheim: Jean, mine tulen, pidättele lurjuksia...
(Mannerheim on kuitenkin aivan humalassa, kuten tavallista, ja törmää liian matalalla olevaan oksaan, tuiskahtaen näin hevosensa selästä polulle perseelleen.)
Mannerheim: Nå vojj saattan!
(Mannerheimin ratsu kuitenkin hirnahtaa korskeasti ja polkee vainolaiset veriseksi mössöksi.)
Jean: Ho-hoo! Näin sitä pitää! Olin jo alakynnessä noita hirmuja vastaan, kiitos avusta Mannerheim!
Aino: Barbaarit ovat aivan muusina. Mikä urhea ja älykäs suomenhevonen!
Mannerheim: (puistelee vaatteitaan) Mike vitun suomenhevonen? Ratsuni on puhdasverinen polakki Puolan kavallereista. Hänen nimi on Horowitz!
Horowitz: I-HA-NA-KRA-KO-VA-HA!
Jean: Kelpo koni, olkoon sitten mistä kotoisin! Otahan tuosta! (tarjoaa taskumatistaan hevoselle ryyppyä. Horowitz juokin ahnaasti)
Aino: Kylläpä pollelle maistuu viina!
Jean: Tottakai, onhan se Mannerheimin hevonen.
Mannerheim: Minun ratsuni arvostaa hyvää ryyppyä.
Jean: Puteli on jo aivan tyhjä! Jospa menisimme saman tien Kaivohuoneelle toipuaksemme tästä äkillisestä seikkailusta?
Mannerheim: Mainio idé. Zum den bitteren Ende!
Aino: Taasko te ryyppäätte? (kiipeää Horowitzin selkään) Minulle riitti. (karauttaa pois)
Horowitz: I-HO-HO-HOROWITZ! (humalainen Horowitz yltyy yltiöpäiseen laukkaan)
Jean: No voi sun perkele! Nyt minulta meni vaimo!
Mannerheim: Nättejä likkojahan saa lantilla tusinan, mutta minulta meni hyvä ratsu!
Jean: Totta puhut, on sinun kohtalosi kyllä pahempi. Valse Triste! Hittavaistako noista, mennyttä kalua. Eiköhän mennä hukuttamaan surumme tuhanteen järveen.
Mannerheim: Jetzt zusammen, alte kameraden. (mutisee ja kääntyy astelemaan Kaivohuonetta kohti)