Suurmiesten ensyklopedia, luku XVI: Suurmiesten taikakaluista

Mahtavilla suurmiehillämme oli lukuisia voimallisia esineitä ja tarunhohtoisia aseita. Näiden arvo oli myös symbolinen. Usein nämä taikakalut herättivät pelkoa vastustajissa jo kaukaa. Ansioituneena kansantiede-etnologina katson asiakseni tehdä niistä alustavan luettelon.

1. Snellmanin elin
On hyvin tunnettu tosiasia eikä suinkaan vaan kansan suussa kasvanut legenda, että useimmilla suurmiehillä oli suureellinen fallos. Snellmanin elin oli kuitenkin jotain ainutlaatuista. On todistettu, että se oli taistelukunnassa täydet kaksikymmentä seitsemän tuumaa mittava. Kun Snellman riisui housunsa, niin naiset pyörtyivät, eikä kenelläkään ollut enää vastaan sanomista, paitsi ehkä Runebergillä.

2. Koskenniemen kivekset
Kuin Snellmanin elin, niin myös Koskenniemen kivekset olivat vertaansa vailla. Totisesti olivat ne suuremmat kuin itse Snellmanin pallit. Niillä oli uskomaton paisumispotenssi - epäillään, että Koskenniemellä oli jokin tuntematon sairaus, joka sai hänet tuottamaan siittiöitä niin hurjalla tahdilla ja koskaan lopettamatta. Mainittakoon, että suurmies Lönnrot totesi Koskenniemen kiveksen olevan pirunpesä, mutta jälkipolvet ovat toistaiseksi olleet voimattomia koettaessaan selvittää, mitä hän tällä huomautuksella tarkalleen ottaen mahtoikaan tarkoittaa, vai tarkoittikohan mitään, kun oli niin kännissäkin. Usein Koskenniemi joutui murskaamaan kiveksensä jopa kesken illanistujaisten, etteivät ne paisuisi vallan kestämättömiksi. kts. Bobrikovin nuija.

3. Bobrikovin nuija
Bobrikovin nuija lähetti monen suurmiehenkin Siperiaan, kun Suomen ponnekas kenraalikuvernööri sitä pöytäänsä paukutti. Kerran V.A. Koskenniemi onnistui anastamaan Bobrikovin nuijan ja sillä pamautti taas liiaksi paisuneet kiveksensä murskaksi keskellä Kaivohuonetta.

4. Gallén-Kallelan sivellin
Akseli Gallén-Kallelan sivellin oli kastettu pirtuun ja sillä hän maalasi Elias Lönnrotin täyteen mystisiä shamaanikuvioita ja -koukeroita.

5.Runebergin kärryt
 Seppo ja Joonas olivat ne verrattomat kaakit, jotka vetivät Runebergin pahamaineisia vaunuja ja sen matkustajia seikkailusta ja tihutyöstä toiseen aina tarpeen ja isänmaan vaatiessa.

6. Lönnrotin kalukukkaro
Tästä Elias kaiveli esille niin rohdot, madonluvut kuin taikasienetkin. Kukaan ei konsanaan tohtinut kädellään rovehtia Lönnrotin omasta pussista - paitsi tietysti röyhkeistä röyhkein Runeberg.

7. Mannerheimin haupitsi
Mannerheim käytti usein Runebergin kärryjä kuljettaakseen haupitsiaan, jolla hän pääasiallisesti ampui oravia mutta jolla pystyi kyllä lasauttamaan minkä tai kenkä tahansa tuusan nuuskaksi.

Jatkoa seuraa... tai sitten ei.