(Sibba, Aino, Kivi ja Leino ovat juttusilla Ainolan keittiössä.)
Sibba: Otetaanpa sitten, yhdet vaan!
Kivi: Suomen malja.
Aino: Kaikukoon eläköön!
Leino: Lentäkööt lintuset huisin haisin, älköön laulumme loppuko laisin!
Sibba: Sepäs maistui. (laittaa merkitsevästi korkin kiinni)
Kivi: Kiitoksia vain.
Sibba: Niin, sinustako on tulossa ihan kansalliskirjailija, Aleksis?
Kivi: Voi, kyllä vain!
Sibba: Luuletko, että Runeberg sen sallii? Ja hänen kannattajansa?
Kivi: Voi katsos kun asian laita on näin! (ottaa vaivihkaa oman pullon povitaskustaan) Runebergin kannattajat elävät pelosta, pelosta herraansa kohtaan. Tässä on kieliasia myös välissä joka meitä erottaa, mutta jos se saatanan Ahlqvist saadaan vaan aisoihin niin hyvä tästä vielä tulee. (kaataa vaivihkaa lasinsa uudelleen täyteen) Waltari jo puoltaa minua kalsarris, hoho haha kuinkas se nyt noin, siis aivan, kansalliskirjailijaksi - varsinainen katharsis tässä jo voisi tulla, jos ei näytelmäni jo olisivat onneksi onnellisesti valmiina...
Sibba: (yrittää seurata Kiven puhetta eikä huomaa hänen täyttäneen lasinsa) Vai että näytelmiäkin sinulla on?
Kivi: Kyllä vain!
Leino: Kas vain Kiveä. Ah, täällä Järvenpäässä se luonto vaan kukoistaa, Aino-neito!
Aino: Voi sinua höpöttäjää, enhän minä ole enää neito, olen jo onnellisesti naimisissa! (räpyttelee silmiään)
Leino: Vaan taisi vaan se Juhani Aho kovasti havitella Ainoa! (tapaa povitaskustaan taikurin näppäryydellä putelia) Kilpakosijat kun taistohon käypi, siin' maa järkkyy, kun mahtimiehet taistelevat naisen takia! (täyttää lasinsa vaivihkaa muina miehinä) Varmasti on mustelmiakin vaihdeltu, olen huomannut että kiivaita miehiä ovat sille päälle sattuessaan molemmat nämä meidän sankarimme. (juo lasinsa tyhjäksi) Hah-hah-hah, mutta se heille suotakoon! Luonnetta pitää ihmisellä olla. Luonnetta on teilläkin, Aino-rouva!
Aino: Nooh!
Leino: Eihän se Antti Järnefelt teille ollut sukua vai oliko?
Aino: No ei sunkaan.
Leino: En minä sitä luullutkaan! Siinä vasta ihme hiippari, jos nyt vaatimattoman mielikuvani tuon julki.
Vaan on se ihmeellisen vehreä puutarha tuolla, eikö maaperä ole ollut aikamoista savea jo tuolla vähän kauempana (tapaa toisesta povitaskustaa toista putelia ja täyttää lasinsa), tuolla joen lähellä miss' fasaanit heittelevät kutsuhuutojaan ja kasvaa sananjalkoja.  Miten lie jaksaneet olette moisen kivikon kääntää tällaiseksi paratiisiksi, lieneekö itse talon isäntä ollut kuokan varressa minkä säveltämiseltään ehtinyt. (juonut lasinsa hiljalleen tyhjäksi ja jatkaa nopeasti puhetta) Ihme mies se Aho, ihme mies! Vetreä lienee vieläkin! Minä olen lukenut hänen kirjansa, sen Rautatien.  Siinä sitä vasta on paatosta, yksinkertaisen ihmisen tuskien taivalta routaisella maaperällä... (tapailee perstaskustaan jo kolmatta pulloa runomyllyn taukoamatta.) Maan routa kun peittävi maan, sydämeeni kaihon saan, erilaisen kuin kevään laulussa, Eero Järnefeltin taulussa! (täyttää lasiaan) Heh-heh, onneksi niitä Järnefeltejä riittää tässä maassa! Routainen maaperä, niin! Niin kuin tämäkin maaperä jo pian vastaanottaa talven jäätävän syleilyn! (juo lasinsa tyhjäksi ja tavoittelee toisesta perstaskustaan neljättä pulloa) Aino-neidolla on muuten eri kauniit damaskit!
(Aino katselee välillä närkästyneenä Leinon lasia ja räpyttelee silmiään ihmeissään puhetulvasta.)
Kivi: Minä menen tästä paskalle!