(Runebergin herraskartanossa vietetään seesteistä ehtoota. Salonkikammariin ryntää yhtäkkiä talon isäntä itse lappunen kädessään, jota hän huitoo pölyjä pyyhkineen Fredrikan viattomaan naamaan.)

Runeberg: Fredriikaaa! Katsos mitä minä löysin Topeliuksen pöydältä!
Fredrika: Mikäs lappu tämä on. Lukee että "Björneborgarnas Marsch".
Runeberg: Mitä sekin loppasuu porilaisista tietää, minä vaan kysyn?
Fredrika: Jaa jaa...
Runeberg: Älä siinä akka ala lörpöttelemään vaan lähetä oitis kirjekyyhky Snellmanille ja kutsu hänet ryypylle.
(Tunnin kuluttua Snellman saapuu Runebergin herraskartanolle. Hän on ratsastanut hevosensa liimatehdaskuntoon. Snellman ja Runeberg tapaavat verannalla ja kättelevät juhlallisesti.)
Snellman: Mikä hätänä, Johan Ludvig? Sain ryyppykutsun, mutta siinä ei ollut edes mukana tavanomaista vittuilevaa runotervehdystä.
Runeberg: No katso nyt mitä löysin tuolta kirjoituspöydältä! Tässä on runotervehdystä kyllin. Topeliuksen kelvoton sammui tänne eilen, ja ilmeisesti se on jossakin vaiheessa kirjoittanut porilaisista jotain paskaa. En minä tiedä, vittu!
Snellman: Mistä ihmeen porilaisista? En ole koskaan käynyt siellä, ei ole muuten Topeliuskaan. Näytähän sitä lappua.
Runeberg: Se on kyllä aika hyvä. Sanoitettu jonkin kappaleenkin mukaan, tuossa on nuotteja.
Snellman: Hei, minähän tiedän tämän kappaleen. Näinhän tämä menisi, kröhöm: Söner av ett folk som blött...
Runeberg: Perkele, sehän on tarttuva ralli! Voi saatana, sehän voi lyödä laudalta vaikka Vårt Landin jos se pääsee läpi. Kuule, voisiko sen vaikka sensuroida?
Snellman: Ei tässä oikein mitään sensuroitavaa ole, ihailtavaa kansallismielisyyttä. Ryssä kyllä sensuroisi, mutta emmehän me nyt tätä voi kieltää.
Runeberg: Kuule, annahan se tänne. (Sujauttaa lapun povitaskuunsa.) Eikä sanaakaan tästä kenellekään, pane totena mekkoosi!
(Krapulainen Topelius saapuu kuistille.)
Topelius: Sehän on Snellman, tervetuloa. Kuulin että joku tuli. Minä näin aivan ihanaa unta kuulkaas, hakkapeliitoista ja bayernin ilotaloista.
Runeberg: Huooomenta vaan!
Topelius: (Tallustelee ympäriinsä.) Mutta kuulkaas, minua vähän väsyttää ja töitäkin on rästissä. Menen tästä pikkuhiljaa omaan torppaani.
Snellman: Oikein! Ota siitä vaikka minun hevoseni, en tarvitse enää.
Topelius: Näyttää vähän väsyneeltä sekin, mutta ei ole kiire. Hei hei!
Runeberg & Snellman: Hei hei! Nähdään taas!
(Topelius karauttaa pois Snellmanin nääntyneellä kaakilla.)
Runeberg: (Lyö itseään rintaan.) Hah! Mies ei muista kirjoituksistaan mitään. (lyö itseään rintaan povitaskun kohdalle) Tämä pikku hely tulkoon osaksi Fänrikki Stålin Säknyjä!
Snellman: Runeberg! Ettäs kehtaat! En tiedä mitä sanoisin. Olet sinä aika kettu, aikamoinen kettu!
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ! (Lyö itseään molemmilla käsillä vuorotellen rintaan.)
Snellman: Toisaalta näin lienee paras. No! Missä ryyppy viipyy!
Runeberg: FREDRIIIIKAAAA!!! (Rummuttaa molemmin käsin rinnuksiansa ja ulvaisee kuin anakronistinen Tarzan: HÅÅÅÅ-HÅ-HÅ-HÅ-HÅÅÅÅ Å-HÅ-HÅÅÅ ÅÅHHÅÅÅ!!!)

(Runebergin herraskartanon länsisiivessä ovat V.A. Koskenniemi, Eino Leino ja F.E. Sillanpää jo toipuneet eilisistä bakkanaaleista ja ovat taas lasit kädessä.)
Koskenniemi: Kuuletteko, vellokset, kutsuhuudon? Siel' runosepoista uljain kutsuu muusaansa. Ah, noin maa lauloi, kun ihminen alkoi rakastaa ja sittemmin ajatella, riemuksensa ja kauhuksensa, onnekseen ja turmiokseen!
Sillanpää: (Katsoo lasinsa pohjalle.) Tehän päihdyttävää seuraa olette. Teidän seurassanne voisi vaikka alkoholisoitua, jos olisi heikompi mies.
Leino: Höpön pöpön pöppöö, höpö höpö! Rusetti on sulla kyllä oikein söpö!
Sillanpää: Vai niin, kiitos kiitos, sinä varsinkin, sinun kanssasi sitä aina päätyy ryypylle niin. Arvaa mitä, osaan minäkin runoilla!
Leino: Maan johtava prosaisti runoratsun taltuttaa? Sen haluan kuulla, hah! Jo vallan kutkuttaa!
Sillanpää: Hän jolla on korva, siis kuulkoon:
Monta päivää juotuaan, pessimisti tuskissaan, tuumii: jo on, jukoliste, saavutettu päätepiste. Nuoranpätkä kourassaan hiipii nurkkaan kuolemaan. Mutta toiset nähtyään yhden poissa pöydästään, sydämissä syvä hätä alkoi etsiskellä tätä. Löytyi veikko nuorastaan, vainajana suorastaan. Mutta, saatuansa spriitä, virkistyi hän siitä. Kohottaen lasiaan, virkkoi: "veljet - asiaan".
Leino: No vai, vai niin, hoh hoo, just just. Hätäriimejä hässäkällinen, kuinka sanoisin, täsmäpommitus alhaista, olihan siinä kuolemaa ja rakkauttakin.
Koskenniemi: Älä nyt Leinoseni. Tuohan osui nyt aivan asian ytimeen.
Leino: Totta kai, totta kai. (Aplodeeraa sarkastisesti.) Huomatkaa, että aplodeeraan sarkastisesti. Encore, da capo!
Koskenniemi: Fransu, mikä on runoelman nimi?
Sillanpää: No jos olisi vaikka Eino Leinon juomalaulu!
Leino: No saatana! Sallinet, että hörähdän. (Hörähtää.) Tuo nyt on tyypillistä Sillanpään vittuilua!
Sillanpää: Kyllä siitä tulee Eino Leinon juomalaulu ja minä pidän huolen että se leviää joka paikkaan missä vaan otetaan ryyppyä.
Leino: Sekö olisi perintöni. No niin taas! Tuota ei kyllä ikipäivänä julkaista!
Koskenniemi: Sen ajan hammas näyttäköön...
(Fredrika rientääkin jo paikalle täyttämään herrojen lasit. Sillanpää lausuu hänellekin ylpeänä tuotostaan, jota Fredrika tietenkin ylistää.)