(Kaivohuoneen luksuskabinetissa istuvat jokailtaiseen tapaan J.L Runeberg, J.V. Snellman, Eino Leino, August Strindberg, Friedrich Nietzsche ja C.G.E. Mannerheim, juomamaljat edessään ja tuon tuostakin laulu kärkkäästi huulillaan. Myös sinä voit tavata nämä veikeät kansakuntamme rakentajat. Sulje vain silmäsi, juo jotain hyvää ja alkoholipitoista, ja käytä ylevällä tavalla mielikuvitustasi.)
Leino: Mitä puhuikaan Zarathustra? He-hee! Herra vieraamme saksien maalta, onko tämä mielestänne nyt aivan oikea Oktoberfest, mitä nyt vaatimaton, pakkasen alati piinaama mutta rakastamamme maamme voi realistisesti tarjota?
Nietzsche: Jochan vain über kaikki enemmän hyvä kuin voi odottaa. Wunderbar, wunderbar.
Leino: Hehe, ecce homo - katsos poikaa! (pökkii Snellmania kylkeen kyynärpäällään. Strindberg katsoo vaiviintuneena ulos ikkunasta - havaiten jotakin. Kling klang, kuuluu pihalta!)
Strindberg: Muta jällenkkö tänne ån krig tulåssa, khun miehet åvat aseharjoituxissa?
Runeberg: HÅ HÅ HÅÅ!
Mannerheim: Mjestari ruotsalainen ålkoon rauhjassa, tänne ei enää sotaa tule niin kauan kun käteni jaksaa miekkaa nåstaa. Ellette se ole te jåtkja aikovat valloittaa menettämänne Suoåmen takaisin.
Snellman: Hah hah! Niinpä, niinpä!
Runeberg: ...niin, mutta HÅ HÅ HÅÅ! Tietäkäätten kunnia-arvoiset, tässä pöydässä tieto ja rakkaus on halpaa, ja minä levitän ilosanomaani kuin ruiskutan siementänikin, ja se tieto on aina hyväksi.
Leino: Paljonko Janne on juonut?
Runeberg: Tuolla pihallahan vain miekkailevat keskenänsä Topeliuksen Sakke ja Stenvallin Alex! Noin, noin. Hyvä Sakke, taitava syöksy! Ammoisista ajoista on Suomen lukuisissa korkeakouluissa harrastettu joko miekkailua taikka voimistelua taikka molempia ylioppilaiden toimesta. Emmehän me muuten jaksaisi edes pitää roskaväkeä ruodussa!
Snellman: Aateluus velvoittaa. Vaikkei rälssiä enää ole.
Leino: Näin se on!
Strindberg: Aivankå totta, mites te sitten ålette jåkainen oppiaikoinanne harrastaneet?
Snellman: He-he, voi niitä aikoja!
(Neitokainen varustettuna anteliaalla kaula-aukolla tuo kahden litran tuoppeja olutta sekä tarjottimen kukkuroillaan makkaroita ja hapankaalia herrasväelle.)
Leino: Siinä sitä tulee, kaikille riittää!
Runeberg: Minä - kuulkaa! - Minä sekä miekkailin että voimistelin yhtäaikaa.
Strindberg: Jåpas! Se vaatii balanssia.
Mannerheim: Mene mjeikkailin, ratsastin ja emmuin keveerelle. Voltigeerasin ihan håmåna.
Strindberg: Kära nån. Se vaatii kästevyyttä.
Snellman: Voi, minä innostuin alkuvuosinani miekkailusta niin että meinasi Hegel jäädä toiselle sijalle. Mestari Otta Italiasta minua opetti tuntemaan floretin kauneuden ja hienovaraisuuden, taidetta se oli!
Runeberg: Voi kyllä, minäkin innostuin kerran niin, silloin kun tytöt katselivat ihaillen, että kerran lävistin säilällä mestari Floretinin keuhkon!
Strindberg: Kuåliko?
Runeberg: No ei nyt sentään!
Strindberg: Ente sene?
Leino: Nuoruudessani olin aika mato voimistelemaan. Pyrähdin kuin leivonen ringeille, pyöritin, kieputin, tyttösten päät pöyrälle, villein kiepein, taidokkain kääntein!
Strindberg: Nå tuota nyt ei enää uskå kukaan!
Leino: Vai niin. Luuleeko joku että tässä pöydässä konsanaan laskettaisiin luikuria?
Mannerheim: Neytä hälle, Lönnbohmi!
Leino: Jo toki se pitää näyttää ja todistaa näille hölymaakareille.
Snellman: En tiedä, josko nyt kannattaako...
Leino: Katsokaapa tätä pikku taidonnäytettä - hoplaa!
(Eino Leino nousee tuolista, ottaa vauhtia, ja tavoittelee omenavorohyppyä kerien pöydän yli. Ponnistaessaan hän kuitenkin revahtaa, ja näin ollen kierähtää sätkiväksi kasaksi makkaratarjottimen päälle.)
Leino: AI, PERKELE, MITEN KOSKEE!
Snellman: Hemmetti sentään, et ole enää nuori pojanviikari, usko se jo!
Leino: Voi tätä olemisen ja sisäisen verenvuodon tuskaa. Minulle taisi tulla paskatkin housuun.
(Friedrich Nietzschen viiksistä roikkuu makkaranpätkiä ja hapankaalia.)