tiistai, 12. joulukuu 2017

Helsingin rauta-tie asemalla.

(Helsingin rauta-tie aseman ratapihalla singahtelee luotijunia ja lättähattuja itään ja länteen. Konduktöörit melskaavat kuin vaahtosuisina vääpeleinä ja useimmat ihmiset ovat humalassa. Alhaiset tarpeet ja jätökset toimitetaan asemarakennuksen seinää vasten ja löyhkä on melkoinen. Aseman lippukassalle saapuu humalainen C.G.E. Mannerheim tukkihumalaista Kyösti Kalliota taluttaen.)

Mannerheim: Kaks lippu Nådendals seurahuone tikets pliis! HIKK! Röyh.

Kyösti Kallio: Önönnöngööh.

Tiketööri: Herra marsalkka, te voitte ilman muuta asettua raiteelta yksi tapahtuvan kunnialähdön salonkivaunuun parhaaksi katsomassanne järjestyksessä! Kuten myös viehättävä seuralaisenne!

Kallio: Göö! Önnöö.

Mannerheim: Vad fan! Raus, schnell.

(Mannerheim ja Kallio hoipertelevat ulos ratapihalle, jossa Mannerheim yllättäen vetäisee sapelinsa esiin.)

Mannerheim: Njyt sine maamies ja polsevik-myöntyve president päättät päivesi!

(Mannerheim tarttuu Kyösti Kallioon takaapäin ja vetäisee tältä kurkun poikki.)

Mannerheim: Ha!

Kallio: Öööörgh. (kaatuu lumeen verta vuotain. Samanaikaisesti Mannerheim kuitenkin takavarikoi tämän povitaskusta taskumatin ja juo siitä ahnaasti)

(Vierelle hoipertelee humalainen Jean Sibelius tukkihumalaista Matti Uusimiestä kannatellen.)

Sibelius: Helsinki vie kaiken laulun minusta! Mitä helvettiä sinäkin nyt menit siinä tekemään, ja vielä Sibeliuksen päivänä - minua pilkataksesiko?

Mannerheim: Teloituksen! Ekö teneen olekaan itsenäisyyspäive?

Matti Uusimies: Mun pitäis, mun pitäis...

Sibelius: Teloitus Helsingin rauta-tie asemalla? Tasavallan presidentti tekee kuolemaa! On siinä juhlan aihetta!

Mannerheim: Niin on! Senaatintorilla tai Kaivohuoneella, siihen paikkaan, samantekevee! Minue vituttee tämmöinen väljirauha hömpötys! Risto Ryti, henelle kelpaa sota!

Matti Uusimies: Näinköhän...

Mannerheim: Ole sine hilja polsevik-äpärä!

(Tilannetta ihmettelemään tulevat myös Friedrich Nietzsche ja Christer Höglänta.)

Nietzsche: Raaka on ihmisen luonto vai onko se vain eläin vai onko se yli-ihminen!

Höglänta: En tiedä, mutta sinähän sen tiedät, koska olet nähnyt!

Nietzsche: Ihmiskunta on juuri kokenut aamuruskon valaistuksen ja näinkö se reagoi synnytystuskan ja kasvukivun lailla vähäläisyydessään?

Höglänta: Meidänkin kansakuntamme on juuri vihdoin ja viimein päässyt osaksi aamuruskoa, ja näin se reagoi!

(Mannerheim polttaa tyynesti sikaria ja tarjoaa Sibeliukselle. Matti Uusimies hoipertelee ratakuiluun ja jää junan alle.)

Höglänta: No voi saatana!

Sibelius: Miksi se nyt noin teki?

Mannerheim: Voi olla, että ilta vaatii lisääkin uhreja. (puhdistaa veristä sapeliaan 5000 markan setelillä)

Höglänta: Soittakaa hospitaalilanssi!

Sibelius: Tarkoitatko lasarettivaunua?

Nietzsche: Kuningas on kuollut, kauan eläköön kuningas! Selviytymistaisteluako on tämä kaikki...

Sibelius: En tiedä, mutta nyt alkaa iltarusko! (vetäisee housunsa alas, menee kyykkyyn, ottaa viinapullosta huikkaa ja paskantaa sikaria yhä poltellen.)

Höglänta: Sellaista soittoa...

Mannerheim: Skål på den saken! Gravöl! Gutår! (pieru)

perjantai, 13. lokakuu 2017

Sankarillinen Runeberg ja suurmiehet paskalla

(Minna Canth hoipertelee alastomana ojassa Kanttilan panojuhlien jälkimainingeissa.)

Minna Canth: Voi kyöpelin körmy, jotta oli vietävän kova orgasmi, taijanpa ihan panna maate tähän ojanpenkalle!

(Canth kierähtää kuorsaamaan kuralätäkköön. Tovin päästä ohi kulkee humalainen Runeberg ja pöyristyy nähdessään Minnan makaamassa emätin levällään ja mairea hymy kasvoillaan)

Runeberg: Kautta hirttämättömän turkkilaisenprofeetan parran! Nyt ovat hyvät neuvot arvossaan kuin tynnörillinen venetsialaista armanjakkia Porvoon maalaismarkkinoilla viime kesän kolmantena keskiviikkona, tuhannen perkeleen karvaisan katkeran happaman röyhtäyksen nimeen!

(Runeberg polvistuu, ottaa Minnan hervottoman pään syliinsä ja alkaa juottaa tälle karkaistua pontikkaa lekkeristään, hipelöiden samalla toisella kädellä vimmatusti tämän jo valmiiksi kovia kokenutta haaroväliä)

Minna Canth: Mmmff... SKlorts... prööt... puuh... ei enää... pluts...

Runeberg: Lääke on nieltävä kokonaan, sinä julmettu lutka!

Canth: Blubblubblub... kääh... klups... hnnghhh...

Runeberg: Joko tukehdut lekkeriini tai tervehdyt! Näytä, että olet suomalainen sisukas nainen, etkä mikään hekumoiden revaasi revittelevä succubus!

(Runeberg juottaa väkisin Minnalle koko viisilitraisen viinalekkerinsä. Tämä ei suinkaan tukehdu, mutta kuolee alkoholimyrkytykseen)

Minna Cunt: Grööh.

Runeberg: Saatana, Lucifer, Beltsebuubos ja antikristos! Viinaa ei ollut riittävästi pelastamaan Minnaa! Voi surkeutta - hukkaan meni! Nyt ei ole enää viinaa hautajaisinkaan saatana! Ja iski vielä kauhea paskahätä. On riennettävä suurmiesten yleiseen käymälään!

(Runeberg jättää Minna Canthin haaskan ja jolkottaa maantietä eespäin keskimatkan kestikievariin, Snellmanin Helpotukseen. Marmorinen fasaadi peittelee saastaista sisusta.)

J.V. Snellman: Täsmällinen kuin patakukko olet sinä veljekseni, jo vain olet tervetullut Snellmanin kylpylään.

Runeberg: Åh du milde! Onneksi kun hätä on suurin on vanha kunnon Johan Vilhelmkin lähellä.

Koskenniemi: Tääl sitä viihtyy wanha ja nuor', kylpyhuone Helpotuksessa.

Snellman: Tämä on teille, siis meille kaikille tarpeen, tarpeensa on tehtävä jok' ikisen!

Juhani Aho: Täällä sitä on aina SUURMIEHET PASKALLA!!!

Runeberg: Viinaa, antakaa viinaa -

(Suurmiehet juovat viinaa ja istuvat paskalla vieretysten, eivät suinkaan riu'ulla vaan jokaisella oma aukkonsa paskantamispenkin lavealla armonlahjalla. Runeberg vaikenee Minna Canthin kohtalosta, liekö sen jo unohtanut, ja lupsuttaa omenapontikkaa ripuloiden hyvässä mielenrauhassa. Käykää tekin joskus Suurmiesten Helpotuksessa, Hämeen Härkätien ja Kuninkaantien jossakin unohdetussa ristelmässä!)

tiistai, 10. lokakuu 2017

Kiveksis Ali

(Alexis Stenvall kuulee outoa rapinaa vintiltä lymypaikassaan Siuntiossa ja kiipeää köysitikkaat tutkastelemaan tilanteen. Eilen on pidetty symposion-ehtoo, ja paikat ovat sekaisin.)

Kivi: Jo vallan näenkö oikein, köyttäkö kaulaasi sovitteleikse?

Leino: Kenelle on jumalten keinu suotu, hänen on synkein pohja käytävä!

Kivi: Sinähän olet läpimärkä.

Leino: Ensin koetin hukuttautua tuohon lätäkköön, mutta kantti, ah, se ei kestänyt.

Kivi: No ei varmastansa ei niin, ei olisi kestänyt ei edes riittari Yrjänällä, tuo lammikkohan on silkkaa pilssivettä, pissaa, limaa, oksenta, sylkeä, saastaa ja Runebergin lainehtivaa ripulia!

Leino: Melkein ma tukehduin, mutta pian oksensin.

Kivi: Tässä oksentuileva jo nuor ja vanh, ellet herkeä noista kolttosistas. Tuus ny ottamaan smörkoosi ja ennen muuta pari ryyppyä, ei tuosta muuten mitään tule!

Leino: Oisitko sa metsän poika niin kiltti? Schnappsipullo vahvistaisi!

Kivi: Schnappsia, likööriä, yrttipontikkaa, groggia, madeiraa, viiniä, punssia, teddiä ynnä muuta mukavaa on vielä sammioittain, pitojen parhaat riitit ovat vasta alkamassa ja ihan kohta ukko Sykneeus alkaa lyödä patarumpua! Sitten alkaa minun päiväni tässä satulinnassa, mutta se kaikki on vain elämää, jos sitäkään!

Leino: Hah-haa! Sitä ei kyllä kukaan kärsine selvin päin! Hyvä on, olet palauttanut elämänhaluni, sinä mittaamattoman kallisarvoinen veli, setä ja hyvä isä! Minä laskeudun ottamaan sen ryypyn, ja...

(Leino liukastuu Topeliuksen oksennukseen laskeutuessaan jakkaran askelmia ja jää hirttosilmukkaan killumaan!)

Leino: Grrryääärrrrh...

Kivi: Ahaa, eikö sittenkään? Sinäpä muutat koko ajan mieltäs kuin nuor tytinheitikka! No, riipu siinä aikas, minä maistelen tästä Snellmanin konjamiinia ja katselen tätä esitystä oikein riemuisan mielissäni!

Leiho: NNNNNHHHHGHHH....

HYVÄÄ ALEKSIS KIVEN JA SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN PÄIVÄÄ

sunnuntai, 10. syyskuu 2017

Matti Pohto kehtaa koettaa astua suurmiesten joukkoon

(On kaunis kevätpäivä vaikka tiet ovatkin mutavelliä. Jokseenkin rähjäinen Matti Pohto koputtaa Kaivohuoneen ovea.)

Eugen Schauman: Kuka siellä? Me emme myy viinaa pihalle emmekä osta mitään!

Matti Pohto: Hyvää päivää teille. Minä olen Matti Pohto ja tulisin mielelläni Suomen suurmiehiä tapaamaan.

Eugen Schauman: Nimeänne en ole koskaan kuullutkaan. Ja jos olenkin, sen olen unohtanut saman tien! Ja hyvä niin!

Matti Pohto: Hyvä on. Minä pelastin suomalaisen kirjallisuuden, minä yksin. Minulla on yli kolmetuhatta kirjaa, jotka olen työllä ja tuskalla kerännyt jalon sivistyksen aatteen ja kulttuurin arvostamisen nimessä, ja niistä tulee olemaan korvaamaton apu, kun kirjastot kohta syttyvät palamaan.

Eugen Schauman: Olette siis pyromaani, uhkailetteko? Ha-ha. (siemaisee ohimennen tasku-Matistaan moukun) Onko teillä suosituksia, tunnetteko jonkun?

Matti Pohto: Ööh...

Eugen Schauman: Sitä minä arvelinkin.

Sakari Topelius: (toikkaroi salin puolelta paikalle sikari kädessä ja silmät lasittuneina) Eugen! Kuka siellä rymyää tähän aikaan päivästä?

Eugen Schauman: Tuollainen resupetteri. Älä nyt vain sano, että sinä tunnet sen?

Topelius: Ahaa... javisst ja, voin ikäväkseni sanoa tuntevani.

Eugen Schauman: Älä nyt perkele vain sano, että se pitäisi päästää sisään!

Topelius: Tuo maankiertäjä on käynyt vain rippikoulun, jos sitäkään, Sellaisen talonpojan poika, joka talonsakin menetti. Käytännössä mies on siis puukkojunkkarin äpärä. Lukutaidoton kansanmies joka on elänyt köyhää ja vaatimatonta elämää. Vaatimaton, mitä nyt paitsi on kohta vaatimassa itselleen liputuspäivääkin - naurettavaa! Rohmunnut kyllä itselleen tuhansia meidän kirjojamme, mut' sitä ei hyveeksi lasketa näil' main! Pakkomielteinen kulkuri, joka kelvatkoon niteitämme säilömään, mutta hänen sielunsa ryömii kuin mikäkin ankea myyrä. Analfabeetti koettaa olla bibliofiili! Juuri hänenlaisistaan mongoloideista meidän on päästävä eroon, kehityttävä ja noustava korkeammalle, nähtävä ikuinen liekki. (katsoo Pohtoa alaspäin halveksien ja merkitsevästi) Hän vetäisi meidät todelliset hengen jättiläiset ja kansakunnan henkiset rakennusmestarit alas kaltaisekseen, kuolkoon mieluummin 40-vuotiaana renkipahasen kirveeniskuun. Älä missään nimessä päästä sisään, Eliaassakin on jo kestämistä. Menköön matkoihinsa, mokoma kirja-Matti maanvaiva!

Eugen Schauman: Olette kyllä jo enemmän kuin salonkivirkistetty, mutta puhutte yhtä kaikki järkeä. Tätä minä ounastelinkin. Matkaas', hampuusi ja hunsvotti, kaltaistesi pienmiesten joukkoon kullia kiehnäämään!

Matti Pohto: Niin on. (kaivaa housuistaan pontikkapullon, juo ahnaasti ja laahustaa tiehensä.)

keskiviikko, 5. helmikuu 2014

Runebergin alkuperä

(J.L. Runeberg kartanonsa verannalla jongleeraa tortuilla pirunpolkkaa tanssien. Meteli on hurmaava. V.A. Koskenniemi ja Eino Leino istuskelevat penkillä esitystä katsellen.)

Koskenniemi: Se on tuo mies piru miehekseen, kuin tuhat pirua häntä haarukoillaan pistelisi...

Leino: Mikä hänestä oikein sai moisen ilmestyskirjan pedon? Onko se se viina? Vai onko hän vain aina ollut tuollainen?

Koskenniemi: Kysymyksesi eivät suinkaan sulje toisiansa pois.

Leino: Mitä tarkoitat, sa kaheli kehveli kepponen?

Koskenniemi: Tuo mies tai peto tai mikä piru lieneekään ryyppäsi jo ennen syntymäänsä!

Leino: Kuolemaa edeltävä elämä - ah, tuo esoteerinen teosofinen...

Koskenniemi: Tuki jo turpasi, oi mun päivieni pimeys! Hänen äitinsä, tuo kukkea Anna Maria Malm, raskautensa aikana ryyppäsi niin mahdottomasti paloviinaa ja arrakkia joka päivä edes vähän hillitäkseen kohdussaan temmeltävää peikkolasta. Mutta eikö mitä, sikiö tuntui siitä vain piristyvän niin mahdottomasti että kovensi vain tahtia. Anna Maria parka oli haljeta. Onneksi sentään tuo möhkäle tuli ulos puoli vuotta etuajassa, tosin sillä lailla erillislaatuisesti, että hän putkahtaen ulos korvasta karjahtaen "SKÅL! SKÅL! SKÅL! Minun maljani! Skål för böghets eviga ära! HÅ HÅ HÅÅ!" tuli tähän maailmaan sitä mustana ruhtinaana hallinnoimaan.

Leino: Ööö...

(Runeberg hyppelee vimmatusti huudahdellen "HÅ HÅ HÅÅ! HÅ HÅ HÅÅ!" ja kähmien vaimojen takamuksia sekä rintoja. Juhlat kestävät aamuun saakka eikä viina lopu koskaan.)