(Matti Klinge istuu fåtöljissä lukien kielikelloa. Hänen adrenaalininsa nousee. Hänen sappensa alkaa kiehua. Hänen otsasuonensa alkaa tykyttää vaarallisesti. Hän purkautuu.)

Klinge: Zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors, zut alors!!!

(Marjatta-vaimo ryntää alasti paikalle.)

Marjatta: KOITA NY RAUHOTTUA!

Klinge: NO EN! (läväyttää Marjattaa kärpäslätkällä kasvoille. Tämä pökertyy lattialle.)

Klinge: Taksi! TAKSI! (loikkaa tasajalkahypyllä vankkurien katolle seisomaan.)

Klinge: Minä kostan koko maailmalle sen julkean ilveilyn! J'en ai ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol! Ras-le-bol!

Mika Waltari: Hyvä herra, oletteko te niitä dekadentteja dadaisteja? Tyttäreni pitää tohveleistanne.

Klinge: Siinä sitten onkin ainoa individus tässä maassa, jolla on makua! Lähetä hänet viipymättä Pariisiin!

Waltari: Kai se sitten on pakko.

Satu Waltari: TOFFELISANKARI!

Mika Waltari: Voi kauhia mitä sinä tyttö puhut!

(Matti Klinge kiukustuu uudestaan ja syö tohvelinsa. Marjatta Klinge on vironnut ja hoipertelee alastomana kadulla. Hänen kaimansa Marjatta Waltari osoittaa häntä sormella ja nauraa.)

Marjatta Waltari: Kattokaa... kattokaa, miten ruma...

(Vankkuri nytkähtää vihdoin liikkeelle ja vie matkustajansa Matti Klinge mukaanlukien kolera-altaan hyytävään syleilyyn.)