(Kalottipäinen Jaakko Kolmonen valmistelee näytösluonteista ruokajuhlaa tietymättömillä metsämailla. Väki on kerääntynyt hirven ruhon ympärille. Jaakko on teurashommissa.)

Jaakko Kolmonen: Katsokaa nyt, metsästäjät ovat tästä ruhosta vieneet sen minkä nyt yleensä vievät, eli fileet ja paistit lähinnä. Näin paljon hyvää lihaa jäljellä. On laskettu, että joka vuosi ainakin miljoona tonnia hirvenlihaa mätänee Suomen metsiin.

Pentti Linkola: On toki oikein, että kantaa silti harvennetaan, sitä ei sovi jättää tekemättä vaikka kaikki liha jäisi biomassaksi muiden suihin.

Kolmonen: Totta tuokin, mutta samalla vaivalla voisimme aivan hyvin saada paljon maistuvaa ja terveellistä ruokaa vaikka sitten kansakuntamme vähäosaisille, kun lamakin on tosiasia.

Linkola: Nälänhätä on sittenkin julma tapa hallita populaatiota.

Kolmonen: Sitähän minäkin. Näettepä vielä, että tästä saamme juhla-aterian. Menkääpä tuonne salolle pöytään istuskelemaan niin minä veistelen ja valmistelen täällä sillä aikaa kystä kyllin!

(Väki odottaa pöydässä kun Jaakko Kolmonen antaa sillä aikaa lihakirveen laulaa, nuotion rätistä ja vihelteleekin hän työn touhussa. Pian Jaakko tuokin jo ensimmäisiä antimia pöytään.)

Jaakko Kolmonen: Täällä on hirven sydäntä, keuhkoa, maksaa, roipetta ja kivestä. Jo on kumma jos ei maistu! Aloita, sinä Pentti, vaikka sydämestä ja antakaa tarjottimen kiertää.

Pentti Linkola: Ensiluokkaista lihaa.

Esko Valtaoja: Keuhko on maukasta, tuo mieleen jotain lapsuudesta!

Kata Kärkkäinen: Näin maukkaita kiveksiä ei ole ollut suussani miesmuistiin!

Panu Rajala: Tie miehen sydämeen käy kivesten kautta...

Kolmonen: Siinä näette! Nyt on hirvi vasta putsattu viimeiseen tippaan ja kaikki hyödynnetty. Kyllä minä sentään osaan hirvaasta hyödyn ottaa! Otapa sinä Panu tästä vielä erikoislääkettä, porasin hirvensarvesta varmasti tepsivää potenssilääkettä.

Kärkkäinen: Heh hih hee hii!

Panu: Kiitos! Kohta mylvin kuin hirvisonni.

Valtaoja: Jos kerran poronsarvi toimii niin miksei hirvenkin!

(Jaakko Kolmonen palaa myhäillen hirvenraatonsa ääreen ja löytää sieltä suureksi hämmästyksekseen kalottipäisen Elias Lönnrotin keppiinsä nojailemassa ja voivottelemassa.)

Lönnrot: Voi-voi, kun Luojan antimia tällä tavoin halveksitaan! Parhaat osat jätetty sääherran armoille ja suden suuhun. Onneksi osuin paikalle!

Kolmonen: Kuka te olette?

Lönnrot: Huh, kun säikäytitte! Teidänkö haaskanne tämä on? Komean hirven olette kaataneet!

Kolmonen: No enhän minä sitä varsinaisesti kaatanut, mutta ruokaa olen siitä valmistanut. Nyt voi tosiaan sanoa että olemme ottaneet siitä haluamamme...

Lönnrot: Nytkö jo? Hyvä on, mutta tsk-tsk, olette varmaan uusrikasta väkeä kun jätätte näin paljon käyttämättä. Näistä luista minä teen soppaa ja vuolen lusikoita ja soittimia... sarvet olette sentään vieneet, hyvä että tuli käyttöön. Mutta täällähän on vielä nahkaa, josta tehdä vaatteita!

Kolmonen: No on kait siinä...

Lönnrot: Ette siis pahastu jos sullon nämä "ylijäämät" reppuuni?

Kolmonen: Ööö. Ottaa siitä vaan minkä haluaa!

Lönnrot: Ettepä ole tainneet tietää että hirvelläkin on kivipiira, tässä näin. Ja näistä suolista joku kylän naisista leipoo vielä oivallisen piiraan. Ette taida osata käyttää ihan kaikkia ruokatarpeita?

Kolmonen: Älkäähän nyt! Olen minä sentään syönyt peräsuoltakin!

Lönnrot: Jaa... jokaisella on mieltymyksensä, heh heh. Se vasta herkkua on. No niin. Mutta tässähän on vieressä iso kasa hirven kuollessaan päästämää lantaa. Kristillisten katumusharjoitusten yhteydessä on syytä pistää suu täyteen hirvenpaskaa. On siitäkin ravintoa, kunhan vatsa vain on tottunut. Ja suomalaisen vatsahan on nälkävuosien ja muiden koettelemusten kautta tottunut. Lapioinpa reppuuni tätä tuoretta paskaa aimo läjän.

Kolmonen: Niinkö...

Lönnrot: Nyt on jo reppu täynnä. Hei sitten, tuhlari! Kjeh kjeh. Kiitos kuukauden ruokavarastoista! Minäpä palaan tupaani.

Kolmonen: Jopas nyt jotain.

(Pitopöydässä potenssilääkkeestä ja viinistä humaltunut Panu Rajala aiheuttaa estottomasti pahennusta.)